Määräaikainen tutkijan paikka Siirtolaisuusinstituutissa

3.12.2018
Etsimme erikoistutkijaa kansainväliseen konsortiohankkeeseen Displacement, placemaking and wellbeing in the city (2019‒2021), jossa tutkitaan erilaisten asuinsijoiltaan joutuneiden pakkomuuttajien asemaa urbaaneissa ympäristöissä Intiassa, Suomessa, Norjassa ja Iso-Britanniassa. Monitieteinen hanke yhdistää kaupunkitutkimuksen ja -suunnittelun, sosiaalitieteiden sekä humanitäärisen arkkitehtuurin lähestymistapoja. Hankkeeseen palkattava tutkija tulee vastaamaan aineistonkeruusta ja analysoinnista Suomessa, ja osallistuu hankkeen puitteissa toteutettavaan suomalais-norjalaiseen tutkimusyhteistyöhön. Hankkeen kohderyhmiä ovat Suomessa turvapaikanhakijat, ilman oleskelulupaa olevat ei-kansalaiset, sekä haavoittuvassa asemassa olevat EU -siirtolaiset.

Tutkija palkataan Suomen Akatemian rahoituksella noin kahdeksi vuodeksi ja hänen toivotaan aloittavan 15.1.2019 tai mahdollisimman pian sen jälkeen. Toimipaikka tulee olemaan Siirtolaisuusinstituutissa Turussa, mutta osittain on mahdollista tehdä myös etätyötä. Aineisto tullaan keräämään alustavien suunnitelmien mukaan Turussa ja Rovaniemellä. Palkka on 3 800 €/kk.

Etsimme väitellyttä tutkijaa, jolla on kykyä yhdistää erilaisia tutkimuksellisia lähestymistapoja ja aineistoja, ja jolla on kenttätyöhön sekä kansainväliseen julkaisemiseen liittyvää osaamista. Arvostamme yhteistyökykyä ja hyviä sosiaalisia taitoja. Valittavan henkilön odotetaan osallistuvan myös muihin tutkimushankkeen yhteisiin tehtäviin ja Siirtolaisuusinstituutin yleiseen toimintaan.

Vapaamuotoiset hakemukset, joihin liitetään Suomen Akatemian ohjeiden mukaiset CV ja julkaisuluettelo, pyydetään toimittamaan sähköpostitse 14.12.2018 klo 14 mennessä osoitteeseen: kirsi.sainio(a)utu.fi. Haastattelut pyritään tekemään viikolla 51.

Tiedustelut:

Vastaava tutkija Miika Tervonen, miika.tervonen(a)utu.fi / 050 3727 800

 

© Siirtolaisuusinstituutti Takaisin ylös